maanantai 9. lokakuuta 2017

Puutarhapalvelut, erilaiset pihatyöt mm ruohikoiden nurmikoiden leikkaukset Pirkanmaalla ja historiallisessa Hämeessä: Ylöjärvellä, Kangasalalla, Lempäälässä, Nokialla, Pirkkalassa, Valkeakoskella, Tampereella ja koko Tampereen talousalueella

E-mail: Talonmiespalvelu@gmail.com
Puhelin: 044-3380291

--------------------------------------------
Maksutapa käteisellä heti. Hinnoittelu 50 euroa alkava tunti + siirtymämaksu osoitteenne mukaan, sekä työkalukorvaus riippuen työstä 10-100 euroa, henkilönostimet HRK:sta tai Pekka Niskalta vuokraten
----------------------------------------------------

Kotitalousvähennyskuitti tilaussähköpostiinne, kun hommat on hoidettu


Teemme pihatöitä puutarhahommia rännien siivoamisia ymv apumiespalveluita aina iloisella mielellä pyrkien ajoittamaan ulkotyöt aina sateettomaan aikaan yhteisin aikatauluin. Se sopinee teillekin?


Kuusiaitojen, orapihlaja-aitojen, ruohikoiden leikkaukset aina mahdollisuuksien mukaan sateettomana päivänä





Puutarhojen leikkaustuotokset viedään eri korvausta vastaan poistoon, niin sovittaessa







Teemme myös istutus- ja taimienoutopalveluita eri puutarhoilta tai kauppakeskuksista asiakkaalle käteismaksuin ennakkomaksuin edeten.




------------------------------------------------------------------------


-------------------------------------------------------------------------

tiistai 24. toukokuuta 2016

Puutarhapalvelut pihatyöt mm ruohikoiden nurmikoiden leikkaukset Pirkanmaalla ja historiallisessa Hämeessä: Ylöjärvellä, Kangasalalla, Lempäälässä, Nokialla, Pirkkalassa, Valkeakoskella, Tampereella ja koko Tampereen talousalueella

Puutarhapalvelut pihatyöt mm ruohikoiden nurmikoiden leikkaukset Pirkanmaalla ja historiallisessa Hämeessä: Ylöjärvellä, Kangasalalla, Lempäälässä, Nokialla, Pirkkalassa, Valkeakoskella, Tampereella ja koko Tampereen talousalueella

E-mail: Talonmiespalvelu@gmail.com
Puhelin: 044-3380291

--------------------------------------------
Maksutapa käteisellä heti. Hinnoittelu 50 euroa alkava tunti + siirtymämaksu osoitteenne mukaan, sekä työkalukorvaus riippuen työstä 10-100 euroa, henkilönostimet HRK:sta tai Pekka Niskalta vuokraten
----------------------------------------------------

Kotitalousvähennyskuitti tilaussähköpostiinne, kun hommat on hoidettu

-----------








Kauttamme erilaisia puutarhatöitä, puutarhapalveluja. kasveja, taimia hevoskastanjan taimista alkaen



Tervakko ja lemmikit kukassa


Kullervot kukassa

 --------------------------
Puutarhapalvelut Pirkanmaalla Tampereen talousalueella

http://puutarhapalvelut-pirkanmaalla.blogspot.fi/

-----------------------------------------------------------------

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Puutarhapalvelut Pirkanmaalla ja historiallisessa Hämeessä: Ylöjärvellä, Kangasalalla, Lempäälässä, Nokialla, Pirkkalassa, Valkeakoskella, Tampereella ja koko Tampereen talousalueella

Puutarhapalvelut Pirkanmaalla ja historiallisessa Hämeessä: Ylöjärvellä, Kangasalalla, Lempäälässä, Nokialla, Pirkkalassa, Valkeakoskella, Tampereella ja koko Tampereen talousalueella

E-mail: puutarhapalvelua@gmail.com
Puhelin: 044-3380291

Tarjoan monipuolisia puutarhapalveluja Pirkanmaan alueella kaikille puutarhatyöapua tarvitseville asiakkaille, kuten omakoti- ja rivitaloasujille sekä taloyhtiöille. Puutarhatöiden henkeintä aikaa on kevät, kesä ja "kun saapuu syys ja lehdet puiden"

Olen toiminut puutarhurina koko pienen ikäni ja kasvistoa raivaten, istuttaen, kaataen jne jo 14 vuotiaasta alkaen, joten voidaan kai sanoa pitkän linjan puutarhuriksi.

Sopimussuhteeseen kanssani pääsee ottamalla yhteyttä sähköpostitse tai soittaen että sähköpostilla on alustava ehdotus yhteistyöhän tilauksena / tilaustarjouksena.

Ylläpitosopimukset ovat mahdollisia yksityisten, yritysten, yhteisöjen, säätiöiden ja kuntien /kaupunkien kanssa viheralueiden hoidosta ennakkomaksuin. Toimissani pyrin toimimaan järkevästi, niin ettei heti tarvitse palata asiaan. Pyrin pitämään ekologisen jalanjälkemme pienenä

Puutarha- ja pihapalveluni kattavat talonmiehen ja puutarhurin perinteisiä hommia

- Pihan tai puutarhan hoito, kunnostus ja ylläpito
- Pensasaitojen, pensaiden ja puiden hoitoleikkaukset
- Oksien haketus taloyhtiönne / yhteisönne hakkurilla
- Viherrakentaminen mm nurmikoiden teko tilaamillanne tarpeilla (Asiakas vastuussa ko tuotteiden tilauksesta)
- Pihakiveysten ja kiviaitojen rakentaminen esim omakotitalon ympärille tilaamistanne kivistä
- Pihasuunnitelmat tietyin varauksin tilanteen mukaan
- Hautausmaapalvelut mm: kesäisin kukkasten vienti- ja hautaistutukset ja hoito, mm hautakivien ja haudan reunakivien oikaisu ( Tausta: Kurun seurakunnalla 1980-1987 suntiona, haudankaivajana ja hautausmaanhoitajana )
- Rakenteilla olevin kiinteistöjen ja tonttien harvennukset ja raivaukset
- Puutohtoripalelut eli arboristipalvelut: Pihapuiden kaadot, pensasaitojen madallukset ja hoitoleikkaukset

Minulta saat asiantuntevaa apua puutarhan hoito- ja kunnostustöihin. Suunnittelen ja toteutan erilaisia viheralan projekteja, kuten esimerkiksi piha- ja ryhmäistutussuunnitelmia, vanhan pihan saneeraustöitä, nurmetuksia, kivimuureja ja pienehköjä kivetyksiä.


Hinnasto
- Tuntiveloitus 40-50.00 € / tunti riippuen hommasta
- Pienkonelisä 5.00 €/h (moottorisahan bensa- ja öljy ) riippuen hommasta joko sisältyen tuntihintaan tai lisäksi.

Kilometrikorvaus 0.43 €/km

Perinteisesti kaikki tarjoamani puutarha- ja pihatyöt ovat kotitalousvähennyskelpoisia yksityisille.

Sähköpostilla voit tarkentaa lisätiedusteluin piha- ja puutarhapalveluistani!

-----------------------------------------

 Kuusikko nurin ja kasaan:
 Haavikko nurin:
 Männikkö nurin:

 Iso kuusiaita odottaa kaatamistaan:


Hommat sujuvat perinteiseen tapaan, nykyään ilman pokasahaa




Pihojen kohopenkkien rakentaminen tilaamillanne tarvikkeilla mahdollista


Muistakaa tilata keväisin ennen silmujen puhkeamista omenapuiden leikkaukset

-----------------------------------------------------------------
Puutarha- ja pihapalvelut, sekä raivaus- ja harvennuspalvelut Pirkanmaalla tuntitöinä. Tee tarjous, mistä en voi kieltäytyä, kiitos
http://puutarhapalvelut-pirkanmaalla.blogspot.fi/
-----------------------